I yömyöhä kuu valaisee maan aamun jälleen koittaessa kesä menetettyä aikaa ikuisuuden hämärää kukoistuskausi lopussa nuoruus hukkuu ajan hiekkaan niellen haaveet ja suunnitelmat uusi päivä valollaan pois huuhtoo kesän viimeinen yö elokuun kuutamo puhuri kylmettävä jo nousemassa taivaan rannoilla vielä viimeinen yö viimeinen tunnelma lopullinen rakkaus kaikkeen rakkaus maailmaani rakkaus ja raiskaus tulevaisuuden majakat kuka näkisi majakan kuin kulkuri majapaikan pieninä vihjeinä siellä ja täällä majakka, muako ohjeistat majakka, majakka, tulevaisuuden, telakka pelon ja vihan maailma jossain kaukana tärisee vihasta, jonka ainoan syyn kylvi pelko vihan pelto pelon pelto varjoon kuihtuva taimisto vihan varjo pelon varjo tukahduttaa maan voi, maailma sä kaukana olen jo matkalla hetkisen vielä suonet sanat viimeiset, oven pielessä varoitukset viimeiset, perään huutaen ajaen madellen, surujen katua elämä sen laidoilla, niin lähellä surujen katu, keskustoissa, syrjäkylillä jatkuu maan ääriin lähden mailtani pitkin surujen katua elämä sen laidoilla, tavoittamattomissa pitkin valtatietä kaupunkiin kerrostalojen katveeseen betonin saartamaksi rikkinäisiin haaveisiin parvekkeella tupakoiden kulkijoita katsellen uusi elämäni kylmä kuin betoni entinen kuolee aina uudelleen syvemmälle unholaan vajoten

II tyhjä kämppä ahdistaa sen varjot seinillä vahvistaa on taaskin pitkä ilta sekunttikin kuin silta sammunut kynttilä vakan alla nykyelon heikoilla jäillä päiväni pulloina palautan tärkeintä pysyä mukana selkien takaa näkökulmat maailman ikkunana kyynärpäillä paikkaa vaihdat vapaa on sana eikä kukaan kuuntele kun kurkku suorana oikeus kaikille kadulla katseet katalat joku ennen tuntemani morjestaa varjojen mies hälle vastaa pari sanaa kohteliasta ja vavisten pois vain varjo entisestä kohtauksesta edellisestä murtuneena ja uupuneena piilopaikkaan pehmeään kemialliseen uneen sikeään hullu, vaivihkainen havannoitsija lähde yön haarniska ylläsi lähden heti ja säästyn epäonnistumiseen tuomittu katse maahan suunnattu vanhat maisemat, joista aika on pessyt pois tunnelman, sielun, minun perspektiivistäni siis, en kuulu enää maisemaan aika on koittanut uudelle nuorisolle entisten aikojen tunnelmat eivät palaa, jokin on muuttunut totuus paljasti, kasvonsa maailmani kohtasin silmästä silmään ihminen minussa, kuoli vain hirviö jäljellä enää tyhjyys elää Jumala minussa kuoli pois saatana minussa kuoli pois mitä enää jäljellä ? kuolema minussa liian syvällä en kestä enää kuolemaan tuomittu heti syntyessään joka päivä teloituspäivä, aina siirtynyt kohtalo armahtaa päivän kerrallaan tarpeettoman julma rangaistusmuoto vaiettu sana tuskin lohduttaa vaiettu mies tuskin armahtaa sanat epätotta harhaa tuottavat pahaa karmaa sitä jos puhuu on jo myöhäistä sehän sujuu on inhimillistä kaikkeuden toiveet, täyttyvät kaikessa rakennan katokseni siitä ei pidetä pitävät enemmän pilvenpiirtäjistä

III sairaus vaanii, sairaus yhteinen, immuuni viimeinen, oikeuttansa vaatii lopettakaa, lopettakaa jo ääni korkeuksista hälle vastaa kidutuksenne loppuu tuskin tuskanne loppuu tuskin jo vain! mitä vain, mitä vain, enemmän veteen piirretty raja pärskyy laineiksi kunnes kohtaa rannan kunnes kohtaa tai unohtaa ulkopuolinen maailmassa, muiden joukossa menneisyys, jossa onni sijaitsi, vallitsi vanhoina aikoina, menneisyyden tuulessa loputtomilla, vanhoilla, tavoilla vuosia sitten iltapäivällä laitoin tulen uuniin, ja asetuin levolle, katsellen liekkejä uuninsuuluukun raosta jokin suosikkilevyistäni soi taustalla olenko koskaan ollut onnellisempi kasvot, joiden kanssa vartuin ovat hävinneet entisiltä kadunkulmilta tilalla uusia, tuntemattomia, epätodellisen nuoria, kasvoja mielenkiinnottomia ei juomani maistu enää samalta, kuin kesätöiden loputtua, viikkoa ennen koulun alkua elokuun helteillä nauttimani viini, jonka sittemmin on vain saanut minut oksentamaan kaikki on ajanhiekkaan hukkunutta, jäljellä vain sumea muisto, ajan vääristämä ei enää yhteyttä maailmaan olen kadottanut maailman syystuuli viiltävä läpi puiden lehtien maahan ripottaa rippeet tunteiden kesä pitkä iäisyyksien takana maa valkea jälleen kerran viima viiltävä läpi ihmiskuorien repii kaiken irti saa on käymässä myöhäksi pakkanen valtaa maan kaupat maailmojen auki pyhäisin minne menisin mistä tietäisin kolmen putiikki osakeyhtiö vapahtajako uniikki muistilehtiö tulee uniini leviää kuin lupiini maasta veistettyjen aivopestyjen toteutan unelmaa, mutta se ei ole enää oma unelmani ehkä surkeuttaan betonilokerossa kärsivän unelma ei enää omaani mutta sen toteutan, vain siksi, ettei unelman oikea omistaja voi sitä toteuttaa vain muisto menneestä, onko menneisyys todellinen oliko entisiä aikoja olemassakaan onko aika minua huijannut jatkumo – aikojen hautumo

ja niin esiripun takana, näytösten välillä riisut naamiosi pois, ei sellaista saisi tehdä silmäni näkevät sinun sieluusi, enkä saisi katsoa mutta en voi saada tarpeekseni ahmin katseestasi kauneutta hymystäsi hyvyyttä himoan lisää, mutta olet niin suojaton haluaisin jo kääntää katseeni pois mutta jotain muutakin näen, onko poskellasi kyynel? surusi ja pelkosi lohduttomuuden, onnettomuuden, epävarmuuden ei täällä sellaisia saisi näyttää he vievät sinut pois, jos saisivat tietää säännöt tehtiin meidän parhaaksemme meiltä kysymättä, meitä varten ilmeesi sotaa julistaa, rakkautta tunnustaa olet universumi, olet oma maailmasi, pienine ihmeinesi keväisin virtaavina puroina eihän syksysi ole vielä edes koittanut silmäni ottavat kuvan sielustasi ikuistavat sinut omakseni opettelevat laaksosi ja vuoren huippusi liukuvat pitkin muistojasi, luonnettasi aion sinut muistonani pitää koska näytät jotenkin niin tutulta, samankaltaiselta jotta täällä olisi edes jotain, minun naamioni takana muiden naamioiden keskellä seuraksi yksinäiselle itselleni sen värit lohtua antavat punainen vuoksi rohkeuden valkoinen merkiksi aitouden sieluni seinälle kehystän on värinsä aina kirkkaat sinun sielusi, sinun elämäsi olkoon muistoni kallein

katson ikkunasta, vanha ystäväni, pimeys... lapsena pelkäsin pimeää, pelkäsin pitkään vielä nuorena, pimeys on tuntematonta, se kätkee kaikenlaista, mitä valo ei huomaa kaikkea mieletöntä ja järjetöntä, käsittämätöntä on pimeydessä, se on siellä, se on mutta se menee karkuun, piiloon, muuttuu olemattomaksi valon saavuttaessa mutta silti se on, todellista, olevaista, mutta vain ilman valoa, ilman häiritsijää, pimeys on ystäväni, tutustuttiin jo vuosia sitten, se kutsui minua, olin peloissani tahdoin takaisin valoon, se kutsui, epäröin, se kutsui, menin sitten, kävelin varjoon minne valot eivät enää ylettäneet, kävelin kauemmas ja kauemmas, kunnes viimeisinkin valo katosi, enkä voinut kuin pelätä, tunsin yön petojen katseet ihollani, kuulin haaskalintujen suhinan taivaalla, kuulin risahduksia, pedot liikkuivat, lähenivät kuljin pidemmälle, pelko sai vallan, kävelin kovempaa, kauhistuin, juoksin, juoksin, uuvuin, en jaksanut enää pidemmälle, olin saarroksissa, avuton, olin alistunut kohtalooni levollisuus valtasi mieleni, olin täysin sinut itseni kanssa, kohtaloni kanssa, olin valmis kohtaamaan yön pedot odotin kunnes päätin kutsua niitä, odotin, kutsuin petoja, kutsuin yötaivaan haaskalintuja, halusin niitä, halusin lisää pimeää, himoitsin lisää pimeää, minä olin pimeydessä ja pimeys minussa, olimme yhtä, olin pimeyden hallitsija, pimeyden valtias, olin pimeys, kunnes valo alkoi taas saavuttaa, pieni säde kerrallaan, pieni muutos pimeässä, pieni valo, valo kasvoi ja jälleen olin kirkkaudessa, mutta en unohtanut, pimeys jäi, pieni pilkahdus pimeyttä säilyi, pimeys minussa, minä pimeydessä, kuin rakastajan jälki sydämessä, olin kohdannut pimeyden ja ystävystynyt

vitun vittu tarvitaan lisää, enemmän, kaljaa, viinaa rohkaistuakseen pimeää varten saavuttaakseen tuntemattoman kohdatakseen ainoan ja suurimman pelkonsa kuolo kaunis ystävä, olet taas lähellä hiljaa hiivit oveni taakse, mutta minä kuulen sinut, vaimeat askeleesi tule sisälle vain minä kutsun sinut! otetaan kuppia juon sinut pöydän alle tanssitaan tovi lyököön kalmojen orkesteri tahtia tangoa, tulista rakkautta, intohimoa kuin korkeanpaikan kammoisella miehellä joka viimein uskaltautuu korkean rakennuksen katolle ja kurkistaa reunalta alas pelkäämättä kieroutunutta tyydytystä, perversioita minä nauran sinulle minä itken vuoksesi tule kanssani sänkyyn, niin nussitaan! nussitaan perseeseen

tyly kuu ei anna rauhaa tänä yönä viisarit todistavat tätä todeksi kilpajuoksu itseään aikaa vastaan rampana ja verissä päin ikuisuus huutaa minua täyttämään osani en voi olla kirjoittamatta uutta uuden perään on todistettava olemassaolonsa, oikeutuksensa kirjoitan ikuisuudelle, maailmanhengelle laulan kosmiseen nauhuriin luottamuksen heikkous aamua kohtaan luo jatkuvasti kasvavan intensiteetin paratiisit ovat vielä kaukana täältä missä kellot iskevät aikaa vasten kasvojani kohoan aaltofunktiota vastaan romahdan sen mukana historian syvyyteen riuhdon itseni unohdettujen aikojen läpi noukin mukaani sammumaisillaan olevien jumalaisen viisauden jämiä puhallan niihin eloa kuin hehkuvaan hiileen rakennan niistä roihahtavan uuden universumin viimein jotain tuhoutumatonta, pysyvää olen täyttävä osani, koostan niistä uuden alun

ihmisten luoma maailma irtautuu luonnosta yksi välkkyvä idioottivärivalo kerrallaan kaksi rakastavaista otteessaan viinan tuoksuinen yö, kokaiinin valkoinen, huuruinen katulamppujen rivistöä pitkin horjuvin askelin disco post-modern antiikin draaman kaarta eivät tunnusta silti siihen vaipuvat yksi elämä, yksi suunta laskeutuu kohti itää ei voi enää tietää mitä tapahtuu sillä tätä ei olla vielä koettu ennen tuntematon ja originaali, mutta vain illuusio kaikella on rajansa, kaitseva aitansa valo ikkunassa, sielu satumaassa uni ja tosi sekoittuu uniikilla tavalla aina uudelleen, uusina variaatioina on pidettävä tiukasti kiinni lattiasta sekin kaatuu kohti itää huulet on suudeltu minttuviinan makeiksi kyynel kohtaa sormen, viettelee pois idioottivalojen tuoksun ollaan kauneuden määritelmän ulottumattomissa tekoruusujen luomassa todellisuudessa neonvalonvärisellä tekstillä suuressa kirjassa valheet vapisevat vasten muovista vapahtajaa

yö vapautti petonsa selätin hirviön, sen maailman pistin kaiken paskaksi katson muualle meren rannalla taskussa kirjoituksia jokaisen rivin takana pullo viinaa viisi kirjaa kaksi rakkautta ja avattu solmu totuus muuttui merkityksettömäksi onnen tieltä muodostin yhteyden ihmiseen itseenikin ja laskeuduin kaltaisikseen katson muualle perheen perustamisen aikakehys saa minut nauramaan seison laiturilla hymyssä suin olen yhä eksynyt mutta kukapa ei olisi? tämä on elämä jonka valitsin risaiseksi ne normaaliuden nautinnot ovat pelkkä sanaleikki pimeässä olen yhtä eksynyt mutta kukapa ei olisi?

suuri teeskentelijä onnekkaat tähdet silmissäni kotikämpän rankka viiniä ja salmiakkikossahdus alkoholismin yö ja the rocky horror picture show kuvakkeet ruudulla ovatko ne muka ihmisiä? en tiedä, en välitä en tiedä mitä tapahtuu ehkä hulluus tai kuolema olin mahtava tyyppi vielä perjantaina viimeisiksi sanoiksi kuulemani mukaan ne vain kliseytyivät viidettä kertaa toistettuna ensimmäinen itsetekemäni pizza ruokapöydällä ei auttanut siivouskehotukseen ykkösbonukset ja kaljat kuppilassa kaikki järjestyy kuin ryyppykaverit katkaisuhoidosta olen vieraantunut elämästä ja ihmisistä kaikki on pastissia ja kaikki kliseytyy puhkikulunut sieluni on c-kasetilla alennusmyynnissä minä ja Gagarin vai muu? ei niistä vuosista väliä kauniita sieluja kai humalatilan tai hulluuden takana päiväosastot, ryhmätoiminnat pukkaa puklua rankaiset itseäni uudella täytöllä shakkia nettitreffeillä ja voitin palkintona kuppi kahvia ja tyhjyys veisin hänet Rhyen seitsemälle merelle jos vain tuntisin hänet tai lähinnä itseni kuinka kauan ihminen voi olla puhumatta menettämättä puhekykyään? runokoneet hyytyy up yours! pistäisin itseni lumihankeen jos jaksaisin tahdon enää turpaan ja sammua

elämä, jonka valitsin aukeaa uudella käänteellä kuin kellastunut keväinen ruoho pihalla tupakkaa sytyttäessä aurinkoisena iltana valo valtaa ala pieni kinos kerrallaan ja paljastaa tuntemattomana pysyneen kauneuden, jota tähän asti ei ole voinut sisällyttää parhaaseen tietämykseensä silmät ovat sokaistua nähdessään pienen jatkuvan muutoksen kohti täyttä kukoistusta, jonka toivoo säilyvän jossain muodossa suojassa synkiltä sateilta ja elottomaksi kylmettäviltä syksyn puhureilta tuon huippukohdan voi tuntea kylminä väreinä ja suojamuurinsa läpi väkisin karanneina kyyneleinä sitä tarttuu elämäänsä kynsin ja hampain ja vaikka peili paljastaa aina aamuisin vihjeensä tulevasta ei pysty taipumaan ajatukseen kaiken pakollisesta väliaikaisuudesta vaikka lopulta viiltävät tuulet puhaltavat silmät pimeyteen ja hautaa kaiken ajan hiekkaan mitä lähempänä huippua huomaa olevansa sitä pahemmalta tuleva menetys tuntuu toivoo vain pystyvänsä nauttimaan kaikesta ja selättämään pelon

yö oli vihdoin puolellani vuosien vaellukseni Jumalan hylkäämillä aavikoilla, joilla turhaan totuuden keitaita janosin toivatkin minut kukkuloille, joilta katsoin alas kuu kaupungin yllä oli vain hieman vaille täysi autojen valot liikkuivat pieninä täplinä tehtaiden piiput työnsivät onnekasta savuaan ääretön määrä himoitsemiani tunnelmia silmien kantamalla tämä kaikki oli minua varten, minulle suotu aamulla laskeutuisiin luokseen, kaltaisikseen mutta he eivät ottaneetkaan minua vastaan sankarina vaan tuomitsivat jokaisen heikkouteni, olin muuttunut oudoksi ja pahaksi olin selittämätön vaellukseni oli turmellut minut olin kaikkea mitä he eivät ymmärrä ja kaikkea mitä he pelkäävät se oli kohtaloni ilman ihmisten peiliä

älä puhu vuodet ravistelivat meistä turhan pois tällä hetkellä on sinun vuorosi olet universumin silmät älä sano mitään katso minuun hetki sulje silmäsi ja kun huomaat olen jo pois

puhelimesi ei ole vastannut minulle enää aikoihin mutta olet kai yhä siellä jossain joskus tunsin tarkkaan mielesi ja sen liikkeet enää en ole varma kesäinen rankkasade piiskaa ikkunaan ehkä myös sinun ikkunaasi olimme epätodennäköinen pari josta minä olin se todellisuutta kiikastava osapuoli ehkä asut sadepilvien tuolla puolen jossain unelmien maassa minä olen täällä missä sataa kaiken aikaa ja on ilmanala on kovin kolea vieläkö muistaisit sen baarin ne muusikot ja heidän kitaransa sen kuinka sinä tanssit musiikin tahdissa ja kuinka minä sinua rakastinkaan jokaista liikettäsi tunsin ne joskus tarkkaan enää en ole varma ja kuinka minä olenkaan vuoksesi itkenyt otan valokuvasi ja painan sen vasten rintaani en osaa enää muutakaan tämän lähemmäksi en pääse sinua valokuvasi on kovin kulunut, haalistunutkin mutta se on polttanut itsensä minun sieluni seinälle siellä sen värit ovat aina kirkkaat päivieni loppuun asti siellä se on turvassa luonani kaikki on hyvin uskottelen itselleni olen vielä täällä olemassa vaikka oletkin jossain muualla kaikki on hyvin

kutsun jumalia valot kirskuvat kutsun jumalia äänet tahmaa ja taipuilee kutsun jumalia piileskelypaikkaani sillä olen tullut kaltaisekseen miksi tämä suotiin minulle tulla ihmisiä mahtavammaksi ja kadottaa yhteys kutsun jumalia vaadin selitystä kaiku kiiltää silmissä pimeys raikaa itseään vapauttaa petonsa olen valmis

minä olin yksi heistä jotka pyörittävät maailma nykyisin mutta minusta tuli se joka kuvaa maailmaa kaukaa ja ulkopuolelta valkolakki ja viisaus veivät paikkoihin joissa kaikki opittu olikin turhempaa kuin mikään koskaan ajauduin pois, yhteisön ulkopuolelle ja vieraannuin heistä kaikki mitä minusta piti tulla kaikki nuoruudessa asetetut odotukset kääntyivät itseään vastaan sata kiloa paskaa niskassa laittoi minut miettimään kaiken uudelleen löysinkin jotain muuta, kuin mitä minun oli tarkoitettu löytävän vaikka en alkuun osannut ottaa sitä ilolla vastaan se kun on jotain kovin erilaista jota he eivät ymmärrä, ja minähän olin yksi heistä on hetkiä jolloin kadehdin heidän elämäänsä enemmän kuin mitään maan päällä mutta en vaihtaisi mistään hinnasta sillä tiedän minulla olevan jotain tavattoman arvokasta en voi milloinkaan päästä eroon rakkaudestani heihin kuvaan heitä kaukaa sanoillani heissä on jotain sellaista kauneutta joka kiehtoo minua ja jonka olisin aina halunnut itselleni

minä kirjoitan tähän yön pimeyksien uhmakkaan aallokon ja pienen resuisen purteni loputtomalla tuuliajolla synkät tuulet sitä keinuttavat minä kirjoitan tähän syksyn pienen vihjeen joka huutaa jokaisessa kellastuneessa tuulessa leijailevassa lehdessä jostain tulevasta, en ymmärrä minä kirjoitan tähän pimeyden jossa sanat kadotuksessa kaikuvat edestakaisin vailla toivoa vailla päämäärää tietoa enää mistään muusta minä kirjoitan tähän elämäni haalistuneita sivuja joiden reunat repsottavat olen selaillut sen puhki ne tärkeimmät osoittautuvat vain pastisseiksi salaisista haaveistani

syöksykierre tulevaisuuteen ethän pelkäää kannat mukanasi ihmisyyden historian ole rohkea sillä sinussa on jatkumo pelon voittamiseksi

en tahtoisi toivoani menettää, vaikka kovin karu on kaulani ympärillä todellisuus sen lohduttomuus, sen katkeruus rampana mukana roikkuen on kai vaikea itselleen selittää kaiken olevan mennyttä ja entistä onhan silti tämä vähä iloita edes siitä löytää onni kaikesta kovin vaatimattomasta todeta aikaisemmat suuret haaveensa turhiksi kehitellä tilalle tyytyväisyyttä onnen muututtua mahdottomaksi tavoittaa antaa ajan soljua eteenpäin omaa tahtiaan pieninä väreinä puiden lehdissä etsiä toivoa toivottomalle muodostaa yhteys ihmiseen ja oppia lopulta itsensä

ei kenenkään tie tämä on kulkematon mysteeri täynnä vaaraa väylä suureen tuntemattomaan kuka tälle tielle uskaltautuu ottaa tien omakseen täyttää vaikeimman, mahdottoman olen risteyksessä toiseen suuntaan varma valtatie mutta kiinnostavampi on kulkematon tie ei kenenkään tie on kiire, minun on mentävä takana ikuisuuden hämärä lähestyy muuttaa todellisuutta olemattomaksi olen juuri tehnyt päätökseni aion ottaa tiestä mittaa siitä tulee minun tieni

katse muuttuu yhä tyhjemmäksi seinä tuijottaa takaisin aina vain tylymmin, jokainen yö täällä syö sielua pois, kun on odottanut tarpeeksi kauan kuolemaa, sen kylmäävään tunteeseen alkaa tottua, alkaa antamaan periksi hulluudelle, mielipuolisuudelle ja omalle luhistumiselleen, kaikki alkaa haalistua mielessä, ystävien kasvonpiirteet unohtuvat ja rakkaimmatkin muistot valjuuntuvat yhdentekeviksi kaiken tämän koittavan tuhon keskellä mieli kelaa havaitsemaansa aikaa epätoivoisesti edestakaisin etsien kiintopistettä johon iskeä kiinni ankkuri, se vie lopulta kylänraitin varrelle, heinittyneen pihan perälle, siellä aitan seinässä, seitsemäs hirsi lattiasta, on kaiverrettu nimeni, muistuttamaan nuoruuteni huolettomista kesistä, viattomasta ja kepeästä elämisestä, se muistaa lammen pinnalla uivat joutsenet se muistaa nuotion ja nokisen kahvipannnun sekä käen alkukesäisen kukkumisen aitan seinässä on elämäni, sen parhaan tietämykseni mukaan oman aikani elin, mistä löytäisin enää uuden tulevaisuuden, sitä eivät nämä tylyt seinät kerro, en enää välitä, olen neuvoton ja alistunut tämän kaiken lohduttomuuteen, en enää välitä

peilissä aamuisin loppumies polttoaineenaan katkeruus jokaisen lauseensa välissä sijaitsee hätähuuto ja katseensa ainaisen alistunut kananmuna alkaa voissa paistua surullisena se kilpaa tuijottaa ikkunasta apaattinen aurinko valaisee huonetta jossa on täysi määrä menneisyyttä mutta ei hitustakaan mitään tulevaisuuteen viittaavaa radiossa laulavat, kun ei mikään tunnu miltään, on vain laatikollinen valokuvia aikojen takaa, uusinkin vuosia sitten otettu, se on loppumiehen aarre, nuo kuvat jotka muistuttavat jostain kovin kaukaisesta, elämän tapaisesta joka oli joskus niin lähellä, mutta ei kuitenkaan saavuttanut ei ystäviä, ei sukulaisia, ei ketään vieraita lähikaupan kassa joka saattaa joskus vaivalloisesti hymähtää kirjahyllynsä täynnä normaaliuden nautintoja joista hän on kuullut vain puhuttavan ja joita hän ei enää edes kaipaa ne pelottavat häntä on vain huone täynnä menneisyyttä jota hän muuntelee mielessään loputtomasti aina vain kauemmas totuudesta

vapaus asuu koulukirjoissa ne ovat tie pois surkeista peräkylistä epätoivoisista slummeista pois huonosta seurasta onnen ja menestyksen avain mutta koulukirjoissa ei kerrota miten helvetin hyvältä tuntuu, kun viina nousee kunnolla päähän kuinka hilpeästi nyrkki mäsähtää punaniskan palleaan, tuoden alkukantaisen voiton tunteen, kun punaniska tippuu maahan ja haukkoo henkeään kuinka taikasieniä syötyään hukkaa ajan ja paikan tajun ja voi vain nauraa kaikkeudelle oksentaessaan sateenkaaria koulukirjoissa ei myöskään kerrota hulluksi tulemisesta mielisairaaloiden paskaisista wc-istuimista skitsofreenikkojen suusta valuvasta kuolasta ja siitä, että kuka tahansa voi päätyä hulluuteen ei kerrota masennuksesta, epäoikeudesta, karmeista kohtaloista, maanpäällisistä helveteistä, joka pistää älykkäät miehet ajamaan juovuksissa perheensä lumihankeen ja sen jälkeen sitomaan köyden kaulansa ympärille koulukirjoissa ei kerrota, että kaikki maailman paska voi kaatua juuri sinun niskaasi, täysin ilman omaa syytäsi että juuri sinusta voi tulla skitsofreenikko joka ei pysty kuin örisemään kulkiessaan kuselta haisten housut kintuissa kuntoutuskodin käytäviä edes takaisin se voit olla juuri sinä, vanhus jonka asunnosta kantautuvasta hajusta naapurit uskaltavat viimein kuukausien jälkeen valittaa, ja joka löydetään nälkään kuolleena ja joka haudataan ilman yhtään sukulaista tai ystävää vapaus asuu koulukirjoissa lue ne huolella, sillä ne ovat tiesi menestykseen

ja sinä yönä jumalat olivat vaiti taivaalta satoi räntää vasten katulamppujen valoa syysruskan kellastuttamat lehdet leijuivat ilmassa uhri oli kauhu kasvoillaan polvillaan asfaltilla aivan vaiti ja miehet mustissa kaavuissaan tämän ympärillä tanssivat outojen liikkeiden sarjana yksi puhaltaa säkkipillillään hilpeää säveltä toinen maistaa verta kauhasta laittaa sen kiertämään ei ole ketään näkemässä jopa jumalat kääntävät katseensa pois sillä nämä kaavut ja naamiot kätkevät miehistä hurskaimmat he ovat päivisin valta ja oikeus mutta nyt on vielä yö ja yö vaatii uhrinsa

hei, sinä! sinä, joka kuuntelet tätä oletko keskivertoa parempi? älykäs, tunteikas ja karismaattinen? oman elämäsi päähenkilö? tuttavapiirisi päähenkilö? elämän päähenkilö? paljonko pankkitililläsi on rahaa? milloin harrastit seksiä viimeksi? onko lempimusiikkisi hyvää? onko sinulla hyvä maku? tajuat oikean ja väärän? pääset taivaaseen, vaikka teetkin joskus väärin? jumala on puolellasi? sinun uskontosi on se oikea? vaikka ethän sinä mikään hihhuli ole elät muiden mukana olet kuitenkin vähäsen muita parempi mietit mitä söisit huomenna milloin vetäisisit seuraavat kännit milloinkohan kävit viimeksi hammaslääkärissä? milloinkohan olisi seuraava joulu, vappu tai juhannus? pitäisiköhän käydä huomisiltana kylässä siellä ja siellä? kun katsot tv:tä nojatuolissa naureskelet visailijoille sinähän toki tietäisit oikean vastauksen sillä olethan sinä sentään aika nokkela olet vapaa ihminen et ollenkaan riippuvainen yhteiskunnasta ei, yhteiskunnan elättejähän sinä halveksut olisit muuten presidentti tai pääministeri mutta kun opinnot lähtivät vähän eri tielle olisihan sinulla kyllä lahjoja mutta eihän semmoinen kiinnosta sinua olet yhteiskunnan tukipilari olet demokratian ytimessä olet suuri vaikuttaja yhdellä äänelläsi vaaleissa et tiedä paljoa politiikasta mutta silti tiedät ketä äänestää tiedät mikä puolue on ehdottomasti paras muut puolueet kun johtaisivat valtion rappiolle kyllähän siis se oikea puolue johdattaa kansan uljaaseen tulevaisuuteen uskothan sinä sentään hyvään tulevaisuuteen eihän se ole mahdollista, että lapsesi tai lapsenlapsesi, joista niin kovin huolehdit ja joihin satsaat eivät tule näkemään seuraavaa vuosisadan vaihdetta onhan se itsestään selvää, että maailma tulee kehittymään parempaan suuntaan tiede tulee kehittymään kaikkien hyväksi, eikö vain? pidentämään elinikääsi? itseasiassa sinähän et kuole koskaan sillä olethan lukenut nanoteknologiasta? ja jos kuoletkin tullaan sinua muistamaan lämmöllä? ikuisesti, eikö vain? sillä olethan hieno ihminen olethan sentään ainutlaatuinen yksilö ja täten sinulla on oikeus pyytää ja vaatia sinun yläpuolellasi ei ole ketään mutta kuitenkin tappaisit keskitysleirivartijana jos ylempi taho käskisi ethän sinä ole natsi mutta jos käskettäisiin tappaisit epäröimättä mutta sinusta kaikki ovat kuitenkin tasavertaisia? poikkeuksena eivät tietenkään ne kuvottavat ne eikä varsinkaan ne ja ne voisit toimia tuomarina jossain oikeudessa voisit olla päättämässä kaikesta olethan sinä sentään jumala? itseasiassa olet jumalaakin suurempi vaikka ethän sinä oikeasti usko jumalaan uskot nykyisyyteen vaikka se on katoavaa, valuvaa hiekkaa sormien välissä uskot tulevaisuuteen vaikka se ei sinua kauas vie, kun olet jo olematon pohdit merkitystäsi olet muurahainen suuren pesän kuhinassa et voi vaikuttaa mitään tai sitten voit olla käänteen tekijä voit olla oikeassa tai väärässä voit miettiä, että miljoonan vuoden päästä ihmisiä ei enää erittäin suurella todennäköisyydellä ole olemassa voit miettiä ihmisen elämän merkitystä voit miettiä mitä merkitystä oli kaikilla miljardeilla ihmisillä, jotka elivät lyhyen aikaa kunnes kuolivat sukupuuttoon elivät epäsovussa ja epäsopivasti mitä arvoa on heidän tietoisuuksillaan kun niitä ei enää ole mitä arvoa on luurangoilla? mitä arvoa on loppuvaisella? mitä arvoa on olemattomalla? mutta vedätkö yhtäsuuruusmerkin onnen ja kärsimyksen välille? uhraisitko yhden sukupolven muiden sukupolvien hyväksi? vai uhraisitko kaikki muut sukupolvet yhden hyväksi? eläisitkö pihisti vuosikymmenen elääksesi herroiksi kuukauden? vai päättäisitkö elää vuosikymmenen jälkeen vielä säästeliäämmin tulevaisuutta varten? vedätkö kovat kännit, etkä halua juhlien loppuvan? teet jokapäiväisiä askareitasi teet mitä ikinä teetkään pelkäät olemattomuutta? pelkäät tietoisuutesi katoavan? kun tarkemmin mietit, kaikki onkin turhaa? mutta sinusta moraali tulee kuitenkin säilyttää? voit tajuta, ettei nykyään vallalla olevat kulttuurit välttämättä ole henkisellä tasolla entisiä kehittyneempiä? olet sitä ja sitä mieltä? sinun mielipiteesihän on kysyttyä tavaraa, eikö? jaksoitko kuunnella tänne asti? kuuntelet tietokoneelta? todennäköisesti omallasi? katon alla? lievästi ylipainoisena kenties? onneksi osaat suomea voit päätellä, että suomessa asiat ovat aika hyvin ovatko asiat hyvin kaikkialla? mitä sinusta pitäisi asioille tehdä? voitko sinä vaikuttaa? voitko? oletko mitätön? onko sormesi punaisella napilla? oletko muodostanut loppuun asti kehittyneen moraalikäsityksen? oletko kehittynyt niin pitkälle kuin ihminen voi rajallisessa määrässä aikaa kehittyä? tunnetko hyvää oloa? tunnetko huonoa oloa? osaatko olla onnellinen, että tunnet jotain? siitä, että olet olemassa? oletko katkera siitä, ettet voi olla olemassa ikuisesti? oletko tasapainoinen ihminen? oletko tasapainoinen kaiken aikaa? tuhlaatko aikaa? tiedostatko aikasi olevan rajallista? mutta keksitkö parempaa tekemistä? keksitkö paremman runon?

unohdetut laulut ne joita ei haluttu kuulla soivat yhä päässäni näillä loppuun kuivuneen joen uimilla istun yksin ja osaan vain kaivata hänen kosketustaan, hellää otettaan vailla niitä olen vaipumassa ja turtumassa kaikki on turhuudessaan kovin lohdutonta unohdetut runot ne joita ei haluttu lukea kaikuvat aina vain mielessäni niissä oli kaikkeni, elämäni sanat virtasivat jokea pitkin syvälle unohdukseen kaikki oli pelkkää huutoa tyhjyyteen, unta ja satua sillä enhän koskaan saanut edes sanoillani koskea häntä jota niin kovin tavoittelin

tämä on tässä hyvien aikojen vuoksi tämä muistaa sinut ja kaikki ne muutkin ihmisten virtaus kulkee ohi mutta sinä olet pääosassa kasvosi hymyilevät onneaan tässä ovat nuoruutemme päivät kun kaikki oli vielä viatonta ja kaikki tiet olivat auki teen tätä yöllä, elämäni syksynä on kovin kylmää ja pimeää mutta luon tähän lämmön ja valon ikuisen kesän, se on tässä näissä sanoissa ja riveissä se olet sinä, täällä runoni huippukohdassa kaikki mikä jäi sanomatta kypsyi mielessäni vuosien ajan nyt se on aina olemassa näiden sanojen takana ei ole enää väliä mitä tapahtuu olemme aina ikuistettuina en enää pelkää tulevaa sillä työni on tehty tämän myötä kunnes aikojeni loppu minut saavuttaa jää jälkeen edes tämä

lähdetään pois samantien ajetaan yhdessä yöhön syksyiset tuulessa notkuvat puut tien laidalla vain varjonsa saavat todistaa pakoamme ei voida enää odottaa hetkeäkään pidempään tämä on viimeinen mahdollisuus on jätettävä kaikki vanha meille on vain toisemme meillä on kaikki mitä tarvitsemme vapaus ja tulevaisuus älä katso taaksesi ei ole enää kääntymistä katso taivaan kankaalle siihen on piirtynyt tuhat lupausta tulevasta kaikki on vielä auki ja mahdollista ajovalot leikkaavat tyhjyyden usvaa on pystyttävä unohtamaan ja luopumaan saavuttaakseen jotain suurempaa edessä on mentävä yhä lujempaa takana on vain lannistumista ja alistumista heidän keskivertaisuutensa säännöt ei meille ole mitään tarjolla entisessä meidän on oltava jotain muuta uutta ja suurta olen kuullut lupauksen paremmasta se ei ole enää kaukana ja sinä olet se, jonka olen valinnut meidän on mentävä, jatkettava matkaa ei pysähdytä ennen tulevaisuuden sarastusta siellä on oikeutuksemme